Luovu jo 1990-luvun haikailusta, Otso Kantokorpi

Ruudunkaappaus Alaston kriitikko -blogistaOtso Kantokorpi julkaisi blogissaan tilityksen otsikolla “Kuinka elämäni kapitalismin henkisenä ammattihuorana yhtäkkisesti lakkasi”.

Kantokorpi ilmoittaa kitkerässä tekstissään, että hän lopettaa kirjoittamisen lehtiin, koska jutut julkaistaan monessa paikassa, lyhyemmistä jutuista maksetaan vähemmän kuin pitkistä ja on tämä kapitalismi.

Teksti on ottanut kierroksia sosiaalisessa mediassa, Ylessä ja saanut osakseen hyväksyvää hymistelyä. En ymmärrä miksi. Irtisanoutuminen on vahva viesti, mutta perusteet sille ovat aika löysää heittelyä – tavallista valitusta aikojen huononemisesta.

Kantokorpi syyttää Alma Aluemediaa niistä asioista, jotka johtuvat median murroksesta – netin jättiläisten (Google, Facebook) voittokulusta, tilausten vähenemisestä, talousvaikeuksista. Kantokorpi kuittaa tämän ison, kiistattoman murroksen “trendikkäiksi säästöpaineiksi”. Talousvaikeudet ohitetaan tekstissä parilla maininnalla. Kantokorpi ei varsinkaan esitä tilanteeseen mitään parannusta. Paitsi sen, että asiat pitäisi tehdä niin kuin ennenkin.

Kantokorpi voisi katsella ympärilleen. Se mitä mediassa tapahtuu, ei kosketa vain häntä, vaan kaikkia toimittajia. Se, että asioita ei tehdä samalla tavalla kuin 1990-luvulla, johtuu siitä että maailma on muuttunut.

1990-luvulla oli mahdollinen ajatus, että saman tekstin useista julkaisuista sai lisää rahaa. Sitä tapahtui sen verran harvoin, että kustantajille sillä ei ollut kaupallista merkitystä. Nykyisin monikanavaisuus ja saman sisällön julkaiseminen monissa välineissä on kaupallisesti järkevää.

Joillekin tiedotusvälineille juttujen paketoiminen moneen eri muotoon on olemassaolon elinehto. Minua ei häiritse, että juttuni monessa eri paikassa. Parempi se, kuin että niitä ei julkaistaisi ollenkaan. Maailma on muuttunut sellaiseksi, että korvaus monijulkaisusta ei ole enää järkevä vaatimus.

Kantokorven mukaan monijulkaisu kaventaa oleellisesti suomalaista kulttuurijournalismia. Niin kaventaakin, mutta ilmiö ei liity pelkkään kulttuurijournalismiin. Ihmiset, lukijat eivät enää halua maksaa yhtä monelle medialle niiden tuottamasta sisällöstä. Kapenisiko kulttuurijournalismi vähemmän siitä, että juttuja ei julkaistaisi lainkaan?

Tilattujen juttujen lyheneminen johtuu osittain siitä, että kaikki jutut ovat lyhentyneet, ainakin paperilla julkaistavat. Joutuu tiivistämään sanottavansa ja ajattelemaan paremmin. Ei kuulosta huonolta asialta.

Etenkin kriitikoille tuntuu olevan kova paikka, että ei voi julkaista enää saman mittaisia ruodintoja kuin 1990-luvulla. Mutta ehkä kritiikin olisi aika muuttua maailman mukana. Usein valitetaan kritiikin ahdingosta, mutta aika vähän tehdään ahdingon lopettamiseksi. Miten olisi tällainen ohjenuora: sen minkä voi sanoa, voi sanoa kiinnostavasti, lyhyesti ja ymmärrettävästi?

Kolmas kantokorven kritiikeistä on epämääräinen viittaus kapitalismiin. Kapitalistisessa yhteiskunnassa jonkun asian kritisoiminen kapitalistiseksi on aika tyhjää. Termin käytön kultaisina vuosina se ei vaatinut muuta perustetta tuekseen, mutta nyt Kantokorvelta toivoisi, että hän avaisi asiaa. Onko kritiikin ja kapitalismin suhde muuttunut  sitten 1990-luvun, kun tekstit olivat pitkiä ja ne julkaistiin vain yhdessä paikassa?

Kantokorven päätös lopettaa sanomalehtiin kirjoittaminen on toki kunnioitettava. Hän tekee niin kuin saarnaa. Mutta mitä jatkossa? Ehkä Kantokorpi voisi jatkossa tarjota Yleisradiolle kritiikkejään, niin ei tarvitsisi olla tekemisissä kaupallisen, kapitalisen median kanssa.

Ongelma on tosin se, että julkaistujen kritiikkien määrässä Yleisradio jää kauas kapitalistisen median taakse.

 

23 Comments

  1. Capitullism 101
    Apr 07, 2013 @ 15:20:48

    Kannattaa muistaa se kapitalistinen sääntö, että sisältö, jota voidaan kierrättää enemmän ja useammalla paikalla, on arvokkaampaa kuin sellainen, mitä ei pysty tähän. Miten tätä ollaan kompensoitu julkaisukonsernien osalta tekijöille, on aika suuri mysteeri.

    Reply

    • Jyri Kokkonen
      Apr 08, 2013 @ 04:46:48

      Ei se mikään mysteeri ole. Sitä sanotaan puhallukseksi.

      Reply

  2. Tiina Pystynen
    Apr 07, 2013 @ 16:16:27

    Ehkä lehtiä myös tilattaisiin enemmän jos niissä ei julkaistaisi kierrätysmateriaalia vaan jokaisella lehdellä olisi omat kirjoittajat. Lukijoita kiinnostaa erilaiset näkökulmat. Jos kulttuuriosasto on joka lehdessä samana monistuva teksti, mitä journalismia sellainen on ja kuka siitä maksaisi? Jospa lehdistön alamäki pysäytettäisiin sillä, että näyttettäisiin esimerkkiä: työstä maksettaisiin kunnon korvaus? Lukijatkin saattaisivat lähteä mukaan sellaisiin talkoisiin.

    Reply

  3. herätys tähän päivään, jooko?
    Apr 07, 2013 @ 17:46:43

    Kukahan tässä on oikein jäänyt ajasta jälkeen? Ihmiset lopettavat lehtien tilaamisen, koska niissä ei ole enää sisältöä. Niissä ei yksinkertaisesti ole mitään luettavaa. Tilaisin hesarin heti uudestaan, kun se alkaisi tuottaa taas jotain ostamisen arvoista. Siellä on bulkkiuutisia ja muutaman etuoikeutetun toimittajan mielipiteitä.
    En myöskään ymmärrä menneisyyden kritisoimista. Se, että nyt eletään 10- lukua eikä 90-lukua ei tarkoita sitä että asiat olisivat kehittyneet parempaan suuntaan. Ja jolleivät ole, ja lehdestä katoaa sekä lukijat että kirjoittajat, olisi lehden paikka katsoa peiliin!

    Reply

  4. Otso, aika entinen ei koskaan enää palaa | Polttakaa laivat
    Apr 07, 2013 @ 18:42:17

    […] uutisoitiin esimerkiksi Ylellä ja Esa Mäkinen vastasi siihen omalla kirjoituksellaan. Aiheesta syntyi runsaasti keskustelua muun muassa Esa Mäkisen, Teemu Lehtosalon ja Kari A. […]

    Reply

  5. HS Matkalla kohti lopullista voittoa | saloniemi
    Apr 07, 2013 @ 18:47:58

    […] Esan mukaan vika on siinä että Kantokorpi on jämähtänyt 1990-luvulle. Kantokorven pari kertaa tavanneena […]

    Reply

  6. Jorge
    Apr 07, 2013 @ 18:59:36

    Kantokorvella on hyviä pointteja. Ei ole mikään perustelu sanoa että on parempi että julkaistaan jotain kuin jos ei julkaistaisi mitään. Median moniäänisyys kapenee, ja se ei ole hyvä kehityskulku millään mittarilla.

    Reply

  7. Jyri Kokkonen
    Apr 08, 2013 @ 04:38:36

    Kirjoitit, että “1990-luvulla oli mahdollinen ajatus, että saman tekstin useista julkaisuista sai lisää rahaa.”

    Ainakin Amerikoissa se on vieläkin mahdollista ja taitaa olla pitkälti maan tapa. Mittakaavaeroista huolimatta mainitsemasi monikanavaisuus ainakin liippaa läheltä käsitettä “syndicated journalism” (miten tuon nyt sitten luontevasti suomentaisikaan). Siinähän kirjoittajan työn tulokset sisällytetään osaksi useampss julkaistua tuotetta eli tulevat myydyksi useampaan kertaan kuluttajille/lukijoille. Kyllä tuosta pitäisi jo jotain pyytää. Vai pitäisikö todellakin olla vain iloisen nöyrä, että sentään julkaisevat? Ei ihan kuulosta ammattiylpeydeltä. Amerikasta voisi ottaa vähän mallia tässäkin asiassa,

    Reply

  8. Pekka
    Apr 08, 2013 @ 05:05:07

    Olisitko Esa siis valmis tekemään töitä noilla ehdoin, mitkä Otsolle on tarjottu? Ehkä voisit vaihtaa paikkaa hänen kanssaan!

    Reply

  9. Pekka
    Apr 08, 2013 @ 05:05:55

    Olisitko Esa siis valmis tekemään töitä noilla ehdoin, mitkä Otsolle on tarjottu?

    Reply

  10. Mikko H
    Apr 08, 2013 @ 06:13:24

    Käsittääkseni Kantokorven perusteluista yksi oli, että lehtien maksamat palkkiot eivät yksinkertaisesti olen jutun vaatiman työn arvoista. Kantokorpi pyrki olemaan päätoiminen kriitikko. Jos semmoinen ammatti poistuu markkinoilta kokonaan, ts. hommalla ei elä, niin mielestäni perustelu lopettamiselle ei ole löysä.

    Pitävätkö Kantokorven mainitsemat lehtien julkaisijoiden liikevoittoprosentit paikkansa? Olen nähnyt samoja lukuja muuallakin. Väittämät siitä, että lehdillä menee huonosti, eikä ole varaa maksaa, eivätkä ihmiset halua maksaa, kuulostavat vähän oudoilta, jos samaan aikaan tehdään 15 – 30 prosentin voittoa.

    Mäkinen muuten heittää tässä ilman perusteluja väittämän siitä, että lukijat eivät halua maksaa Kantokorven kritiikin kaltaisesta tekstistä. Voi olla, että keskimäärin eivät halua maksaa, mutta väittämä kaipaisi jotain tukea.

    Reply

  11. Vad händer med kulturbevakningen om samma text publiceras i många tidningar? | Bokbabbel
    Apr 08, 2013 @ 06:34:31

    […] Facebook-gruppen för finska bokbloggare väckte Kantokorpis blogginlägg diskussion. Journalisten Esa Mäkinen ger svar på tal*, men motiverar det främst med att ”världen har förändrats”. Jo, det är klart att […]

    Reply

  12. Ilona
    Apr 08, 2013 @ 07:39:59

    Mediamaailma on muuttunut paljon, se on ihan totta. Friikkujen on yritettävä sopeutua, siitä ei pääse mihinkään. Mutta “sinua ei häiritse, että juttusi [julkaistaan] monessa eri paikassa.” Kuukausipalkkaiselle asialla ei varmasti olekaan niin suurta merkitystä, etenkin jos kokee tekevänsä yhteistä hyvää omalle työnantajalleen johon on sitoutunut. Jos juttu julkaistaan viidessä eri foorumissa, lukijakuntahan siinä vain mukavasti omalle kirjoitukselleen kasvaa ja palkka juoksee tasaisena joka tapauksessa.

    Freelancerin tilanne on aika tavalla eri, silloin on pakko miettiä mitä julkaistusta jutusta maksetaan – ja mitä siitä ei makseta. Ja jos yhden freen juttu julkaistaan viidessä eri maakuntalehdessä, neljä muuta freekirjoittajaa jäävät vaille sitäkin pientä tulonlähdettä.

    Toisekseen jos tilattu juttu on puolet lyhyempi kuin ennen, se tuskin haittaa freetoimittajaa. Paitsi jos myös palkka on puolet pienempi. Jos kyse on 1500-3000 merkin jutuista, suunnilleen saman verran siihen työhön kuitenkin menee aikaa.

    Reply

  13. Kritiikistä ei ole leipäpuuksi – Nonfiktio
    Apr 08, 2013 @ 08:14:11

    […] Esa Mäkinen oli sitä mieltä, että tilanne nyt vain on tällainen ja siitä on turha valittaa. Saloniemi siihen, että hei täällä on meitä, jotka haluttaisiin […]

    Reply

  14. Verkkoman
    Apr 08, 2013 @ 09:44:41

    “Miten olisi tällainen ohjenuora: sen minkä voi sanoa, voi sanoa kiinnostavasti, lyhyesti ja ymmärrettävästi?”
    Hyvä ohjenuora. Blogijutussasi on 3667 merkkiä. Et osaa tiivistää?

    Reply

  15. Pekka Pekkala
    Apr 08, 2013 @ 15:15:47

    Vastaan Esan kysymykseen ”Kapenisiko kulttuurijournalismi vähemmän siitä, että juttuja ei julkaistaisi lainkaan?”
    https://www.facebook.com/pekkala.pekka/posts/436013586490880

    Reply

  16. heikki jokinen
    Apr 08, 2013 @ 15:22:00

    Reply

  17. PENTTI OTTO KOSKINEN
    Apr 09, 2013 @ 06:16:55

    Markkinatalouden suuruus ja hienous on siinä, että se tunnustaa ja antaa ulkoasun taiteeksi nimetyn ja sen maksetun kritiikin lopulle.

    Reply

  18. Dude, you are so 90s! : Luutii
    Apr 09, 2013 @ 08:50:12

    […] – Esa Mäkinen, “Luovu jo 1990-luvun haikailusta, Otso Kantokorpi” […]

    Reply

  19. Kulttuuritoimittaja: mene nettiin, löydä lukija! | Vehkoo
    Apr 10, 2013 @ 14:09:00

    […] Esa Mäkisen blogaukseen haluaisin sanoa vielä yhden asian: […]

    Reply

  20. Seppo J. Tanninen
    Apr 11, 2013 @ 06:33:21

    “sen minkä voi sanoa, voi sanoa kiinnostavasti, lyhyesti ja ymmärrettävästi” Tällainen ohjenuora perustuu kliseiseen ajatukseen, että kirjoitetaan vain oletus- ja mielipidekirjoituksia, ja ohitetaan kokonaan havainnon reduktio ja lehdistössä pois viralta pantu “ajattelu”. Kuten tässäkin ko. kirjoituksessa. Lyhyttä ja ymmärrettävää toki, mutta ei kiinnostavaa. Miksi tällaista pitäisi kenenkään lukea.

    Reply

  21. Otso Kantokorpi
    Apr 11, 2013 @ 08:10:26

    En nyt jaksa ryhtyä kommentoimaan kaikkia outoja argumenttejasi “löysistä heitoistani”, mutta kun nyt kapitalismiin haluat tarkennusta kysymällä “Onko kritiikin ja kapitalismin suhde muuttunut sitten 1990-luvun, kun tekstit olivat pitkiä ja ne julkaistiin vain yhdessä paikassa?”, niin yritänpä vasta siihen ilmaan mitään löysää.
    Kritiikin ja kapitalismin suhde on muuttunut selkeästi esimerkiksi siinä, että ennen vanhaan – kun itsenäisiä toimituksia oli – julkaisijan ja kirjoittajan välille saattoi suhde syntyä hedelmällinen suhde, joka tuotti monessa suteessa tulosta. Muun muassa niitä distinktioita, jotka firman on helppo muuttaa esimerkiksi imagovoitokseen. Ja sitten muuksikin voitoksi.
    Otetaan ihan käytännön esimerkki: kun kirjoitin vuodet 2006–12 (ei siis mitään kaipuuta 1990-luvulle) Kauppalehdelle, varsin aktiivinen tuottajani Markus Ånäs ja minä pallottellimme paljon ideoita edestakaisin. Väliin hän keksi jotain, esimerkiksi että lähden Lontooseen katsomaan Damien Hirstin näyttelyä ja tekisin samalta reissulta muutakin. Journalistisesti tarkastellen Kauppalehti esimerkiksi sai kiperästi startin suomalaiselle Hirst-reaktiolle. Minä sain edes Lontoon matkan maksettua, mutta sekin piisasi, koska hommassa oli tekemisen makua.
    Onnistuin vuosien mittaan jopa tekemään lehdelle kaksi skuuppiakin (Neitsyhuorakirkko-tapaus, kun satuin olemaan juuri kritiikkimatkalla galleriassa, kun poliisit tulivat sisään ja sitten Turun avantgardeväärennysjuttu), mikä ei taidekriitikolle ole kovin jokapäiväistä. Nämä perustuivat sattuman lisäksi epäilemättä myös ammattitaitooni, jota lehdelle myin. Meni siis pääosin hyvin.
    Sitten alkoi säästökuuri, ja Ånäs sai lopulta kenkää säästösyistä. Otona toimiva uusi pomoni Jussi Jalkanen ei ollut mistään kiinnostunut (varmaan ihan tarpeeksi hommia Option toimituspäällikkönä olemisessa), tuskin reagoi s-posteihini (palataan asiaan ensi viikolla, kyllä minä sinulta vielä jotain tilaan jne.) ja minulta meni kaikki halu avustaa lehteä, jolla ei tuntunut olevan mitään kiinnostusta kehittää journalistisia sisältöjään. Tunsin siis, että työnantaja ei piittaa paskaakaan työntekijästään. Enkä usko, että kyse oli Jalkasesta vaan nimenomaan kapitalismista lieveilmiöineen, joka ajaa tällaisiin kehityskulkuihin. Erään toimituksellisen yksikön itsenäisyys meni, ja seuraamukset alkavat nyt hiljalleen nyt näkyä.
    Ja henkilökohtaisesti tarkastellen lisäksi meni saman tien minulta tulot. Ei tässä mitään löysää heittelyä ole: Viime vuonna tienasin lehdeltä n. 800 euroa kuussa, tämän vuoden alusta noin 166 euroa kuussa, missä ei minun kannaltani katsoen ole enää mitään järkeä. Ja ihan kapitalisminkin kannalta: minäkin olen jo jonkinlainen brändi, jota ei yksinkertaisesti kannata noin halvalla kannata myydä. Ei minulle muuten ole erityisen vastenmieleistä myydä itseäni kapitalistille – olen sen verran realisti. Ehtojen on vain oltava kohdallaan.
    No olisiko minua kannattanut ostaa? Ihan millä tahansa mittareilla Kauppalehden kolmossivun journalistinen taso on romahtanut. Eikä se ole pelkästään minun jutuistani tai niiden määrästä kiinni. Sieltä lähti hiljalleen muitakin kirjoittajia. Ja asioiden seuraaminen, ajassa pysyminen on hiipunut. Mitään intoa ei ole aistittavissa.
    No sitten pitää toki kysyä, että kuinka huonosti Kauppalehdellä menee, jotta tällainen kehitys olisi edes taloudellisesti selitettävissä – jotenkin aiheellista ja perusteltua. Viimeisin Alman vuosikertomus kertoo, että vuonna 2011 Kauppalehtiryhmän tulos toki laski edellisvuodesta: liikevaihto oli vuonna 2010 57,9 miljoonaa ja vuonna 2011 56,7 miljoonaa. Järkyttävä romahdus? Liikevoitto oli vuonna 2011 7,4 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti 13,0%. Kuten tunnettua, bisnemaailmassa yli kymmenen olevaa liikevoittoprosenttia pidetään jo hyvänä. Konetta esimerkiksi pidetään esimerkilisenä tuloksen tekijänä, ja sen liikevoittoprosentti (13,9) oli samaa luokkaa vuonna 2011 kuin Almaan kuuluvan Kauppalehtiryhmän.
    Kauppalehdellä siis menee oikeasti ihan hyvin. Miksi se ei näy avustajien kukkarossa lainkaan? Miksi se ei näy lehden paremmassa laadussa vaan päinvastoin. Mistä levikin lasku voi johtua (mikä sekin on ollut kohtuullisen pientä: levikki siis laski ihan vähän mutta levikkimyynti vuosina 2010 ja 2011 oli samat 15 miljoonaa euroa)? Tottakai netistä mutta aivan varmasti myös hiljalleen laskevasta laadusta.
    Vittu tässä mitään löysää ole.
    Toverillisesti,
    Otso Kantokorpi

    Reply

  22. Taiteilija
    Apr 13, 2013 @ 21:08:52

    Ja kyllä Kantokorven jutussa on niin paljon löysää ettei tosikaan ja säälittävää ettei maamme tunnetuin kuvataidekriitikko kykene tarkastelemaan kriittisesti omia juttujaan. Kantokorpi kertoo Kauppalehden journalistisen tason laskemisesta ja perää laatujournalismia takaisin, laatujournalismia jota vain hän osaa oikealla tavalla tehdä.

    Mutta jos se Kantokorven oma laatujournalismi ei vedä lukijoita, niin hänen koko toimintansa on vain turhaa ja tyhjää valitusta, siitä että aika on jo ajanut Kantokorven tapaisten toimijoiden ohitse.

    Nykyään nettiaikana lehdetkin pystyvät hyvin tarkkaan seuraamaan kenen jutut vetävät lukijoita ja jos jutut eivät kiinnosta, ei lehtien intresseihin kuulu ylläpitää toimintaa joka ei vedä lukijoita. Eikä siinä auta yhtään se että itse määrittelee itsensä laatujournalistiksi, myös lukijoiden täytyisi kokea samaa!

    Ongelma ei tietenkään ole pelkästään Kantokorven ajastaan jälkeenjääneisyys, vaan ongelma on koko virallisen taidekentän ongelma.

    Kun päiväkodin harrastekerhon tasoisia taiteilijoita nostetaan pinnalle ja oikeat osaajat ohitetaan ja sivuutetaan, ei taiteesta saa enää kiinnostavia juttuja joita suuri ostava yleisö lukisi.

    Näin ala tappaa itse itsensä ja alan viralliset toimijat kuten Kantokorpi etsivät syyllisä lehtien julkaisijoista ja muista, mutta peiliin on vaikea katsoa ja etsiä vikaa sieltä ihan omasta toiminnasta!

    (Kommenttia on muokattu ennen julkaisua. EM)

    Reply

Leave a Reply to Capitullism 101 Cancel

*