Klikinsäästäjä app storen ykköseksi – lue rohkea analyysi tilanteesta

IMG_7577Klikinsäästäjä Oy:n iPhone-sovellus on noussut app storen uutiset-osion ladatuimmaksi. Kova suoritus, onnittelut tekijöille!

Klikinsäästäjä on Ampparit meets Reddit meets Meltwater -tyypinen appsi: ilmeisesti yhdistelmä käyttäjien tekemää aihekuratointia ja käyttäjien tekemiä tiivistelmiä, joiden käyttövoimana on turhautuminen epäselviin otsikoihin. Sovellus myös pelillistää klikkiotsikoiden tuottamista, korostaen ugc:n merkitystä. Tarjolla on myös aiheiden suodatusta ja lukulista-toiminto.

 

Kiinnostava nähdä, mihin suuntaan tämä kehittyy. Bisnesmallia ei maaliskuussa perustetulle startupille ole vielä nähtävillä – mainokset tai mainoksettomat tilaukset lienevät mahdollisia, mutta miten ja kannattaako, vaikea sanoa.

Yritys on saanut Tekesiltä rahaa, ja sovellusta kuvataan hakemuksessa näin: “Facebook-sivun ympärille rakennetaan moderni ja käyttäjäystävällinen monikanavainen uutisvirta-applikaatio iOS- ja Android-alustoille. Applikaation keskiössä on paitsi ylivertainen käyttäjäkokemus, myös disruptiivinen vapaaehtoisuuteen perustuva mainonta-ajattelu.”

Disruptiivinen vapaaehtoisuuteen perustuva mainonta-ajattelu? En tiedä mitä se tarkoittaa. Säästä klikki, katso sen sijaan mainos?

Olennainen kysymys lienee se, ottaako nykyinen klikinsäästäjän Facebook-yhteisö tämän omakseen ja ryhtyy lukemaan suomalaista mediaa appsin kautta.

Hieman keskeneräisestä sovelluksesta ei käy ihan selväksi, miten tämän avulla luetaan uutisia nykyisiä käyttöliittymiä paremmin. Personointia ja kuratointia löytyy jo esimerkiksi Hesarin sovelluksista ja Ylen uutisvahdista. Yhteisö on läsnä Facebookissa jo ja löytyu esimerkiksi Redditistä. Meltwater ja vastaavat tarjoavat aihepiiriseurantaa.

Muuttuessaan appsiksi Klikinsäästäjä joutuu tekemään muodonmuutoksen. Hauskasta huumoriyhteisöstä pitäisi tulla toisenlainen, ehkä vähän vakavampi media. Nykyisin Facebookin uutisvirtaan ilmaista sisältöä tuottava yhteisö pitäisi saada palvelemaan itseään ja sovelluksen omistajia. Voiko Klikinsäästäjä elää Facebookin ulkopuolella?

Jos Klikinsäästäjä-yhteisö keskittyy sovelluksessakin klikkiotsikoihin, se palkitsee klikkiotsikoiden tekijät – klikeillä. Jos taas aihepiiri laajenee, yhteisön käyttövoima voi hiipua ja vastaan tulee digimedian tavallisia kysymyksiä: mistä raha, mistä sisällöt, miten esittää sisällöt.

Ison nettimedian näkökulmasta Klikinsäästäjän appsi on ennen kaikkea Amppareiden kaltainen palvelu, joka kerää otsikoita yhteen ja tuo hieman liikennettä sivustoille. Google Newsin kohta julkaistava uusi amp-versio ja Apple News pelaavat samassa liigassa. Kilpailu skenessä on kovaa.

Klikinsäästäjästä mediat voivat oppia kuitenkin yhteisöjen ja etusivujen rakentamista. Mielenkiintoisia media-alan startupeja Suomessa ei ole liikaa – klikinsäästäjä on ehdottomasti yksi niistä.

Totuuskuutio on otettu vastaan positiivisesti

Kirjoitin kirjan, ja se on otettu vastaan myönteisesti.

“Omassa tyylilajissaan Totuuskuutio on kelpo teos. Sen visiot resonoivat hyvin nykypäivään, jota varjostavat turvallisuuspalveluiden laajamittainen nettivakoilu sekä sosiaalista mediaa pyörittävien tahojen tapa kerätä tarkkoja tietoja ihmisten yksityiselämästä”, kirjoittaa Toni Jerrman Helsingin Sanomien arviossa.

“Kirja seurailee avoimesti Ray Bradburyn Fahrenheit 451:n ja George Orwellin 1984 dystopioita, mutta kirja toimii ilman taustatuntemustakin. Lukukokemuksena romaani vaikuttaa ennemmin piilotetulta nykyjournalismin ja tietoyhteiskunnan kritiikiltä kuin ihan puhtaalta kaunokirjallisuudelt”, kirjoittaa Janne Luotola Tekniikka&Taloudessa.

Toistaiseksi kovimpaan ylistykseen on päätynyt Lukutoukan kulttuuriblogi: “Mutta kun oli virtaa ja täysi into lukea, tämä oli mahtava kokemus. Tahtoisin vain huutaa maailmalle: lukekaa tämä!”

Ylen kulttuuriohjelma Strada suhtautuu myös myönteisesti: “Esa Mäkisen romaanissa painajainen alkaa siitä, kun nettiä kontrolloiva yhtiö Celsius väärentää naisen kuoleman syyt – saatuaan maksun lääkeyhtiöltä. Romaanissa koko yhteiskunnan muistikuvat todellisuudesta alkavat olla rankasti editoituja.”

Myös muunlaisia juttuja kirjasta on tullut.

Olin vieraana Seppo Puttosen ja Nadja Novakin Aamun kirjassa.

Totuuskuutiosta oli poiminta Ylen Radio 1:n päivän mietelauseessa täällä ja täällä.

 

 

 

Luovu jo 1990-luvun haikailusta, Otso Kantokorpi

Ruudunkaappaus Alaston kriitikko -blogistaOtso Kantokorpi julkaisi blogissaan tilityksen otsikolla “Kuinka elämäni kapitalismin henkisenä ammattihuorana yhtäkkisesti lakkasi”.

Kantokorpi ilmoittaa kitkerässä tekstissään, että hän lopettaa kirjoittamisen lehtiin, koska jutut julkaistaan monessa paikassa, lyhyemmistä jutuista maksetaan vähemmän kuin pitkistä ja on tämä kapitalismi.

Teksti on ottanut kierroksia sosiaalisessa mediassa, Ylessä ja saanut osakseen hyväksyvää hymistelyä. En ymmärrä miksi. Irtisanoutuminen on vahva viesti, mutta perusteet sille ovat aika löysää heittelyä – tavallista valitusta aikojen huononemisesta.

Kantokorpi syyttää Alma Aluemediaa niistä asioista, jotka johtuvat median murroksesta – netin jättiläisten (Google, Facebook) voittokulusta, tilausten vähenemisestä, talousvaikeuksista. Kantokorpi kuittaa tämän ison, kiistattoman murroksen “trendikkäiksi säästöpaineiksi”. Talousvaikeudet ohitetaan tekstissä parilla maininnalla. Kantokorpi ei varsinkaan esitä tilanteeseen mitään parannusta. Paitsi sen, että asiat pitäisi tehdä niin kuin ennenkin.

Kantokorpi voisi katsella ympärilleen. Se mitä mediassa tapahtuu, ei kosketa vain häntä, vaan kaikkia toimittajia. Se, että asioita ei tehdä samalla tavalla kuin 1990-luvulla, johtuu siitä että maailma on muuttunut.

1990-luvulla oli mahdollinen ajatus, että saman tekstin useista julkaisuista sai lisää rahaa. Sitä tapahtui sen verran harvoin, että kustantajille sillä ei ollut kaupallista merkitystä. Nykyisin monikanavaisuus ja saman sisällön julkaiseminen monissa välineissä on kaupallisesti järkevää.

Joillekin tiedotusvälineille juttujen paketoiminen moneen eri muotoon on olemassaolon elinehto. Minua ei häiritse, että juttuni monessa eri paikassa. Parempi se, kuin että niitä ei julkaistaisi ollenkaan. Maailma on muuttunut sellaiseksi, että korvaus monijulkaisusta ei ole enää järkevä vaatimus.

Kantokorven mukaan monijulkaisu kaventaa oleellisesti suomalaista kulttuurijournalismia. Niin kaventaakin, mutta ilmiö ei liity pelkkään kulttuurijournalismiin. Ihmiset, lukijat eivät enää halua maksaa yhtä monelle medialle niiden tuottamasta sisällöstä. Kapenisiko kulttuurijournalismi vähemmän siitä, että juttuja ei julkaistaisi lainkaan?

Tilattujen juttujen lyheneminen johtuu osittain siitä, että kaikki jutut ovat lyhentyneet, ainakin paperilla julkaistavat. Joutuu tiivistämään sanottavansa ja ajattelemaan paremmin. Ei kuulosta huonolta asialta.

Etenkin kriitikoille tuntuu olevan kova paikka, että ei voi julkaista enää saman mittaisia ruodintoja kuin 1990-luvulla. Mutta ehkä kritiikin olisi aika muuttua maailman mukana. Usein valitetaan kritiikin ahdingosta, mutta aika vähän tehdään ahdingon lopettamiseksi. Miten olisi tällainen ohjenuora: sen minkä voi sanoa, voi sanoa kiinnostavasti, lyhyesti ja ymmärrettävästi?

Kolmas kantokorven kritiikeistä on epämääräinen viittaus kapitalismiin. Kapitalistisessa yhteiskunnassa jonkun asian kritisoiminen kapitalistiseksi on aika tyhjää. Termin käytön kultaisina vuosina se ei vaatinut muuta perustetta tuekseen, mutta nyt Kantokorvelta toivoisi, että hän avaisi asiaa. Onko kritiikin ja kapitalismin suhde muuttunut  sitten 1990-luvun, kun tekstit olivat pitkiä ja ne julkaistiin vain yhdessä paikassa?

Kantokorven päätös lopettaa sanomalehtiin kirjoittaminen on toki kunnioitettava. Hän tekee niin kuin saarnaa. Mutta mitä jatkossa? Ehkä Kantokorpi voisi jatkossa tarjota Yleisradiolle kritiikkejään, niin ei tarvitsisi olla tekemisissä kaupallisen, kapitalisen median kanssa.

Ongelma on tosin se, että julkaistujen kritiikkien määrässä Yleisradio jää kauas kapitalistisen median taakse.

 

JSN ymmärtää Facebookin paremmin kuin muut

20130219-073105.jpgMedian etiikkaa sääntelevä Julkisen sanan neuvosto linjasi viime viikolla, että yhteiskunnallisesti merkittäviä Facebook-kirjoituksia saa siteerata ilman kirjoittajan lupaa. Linjaus on ainoa järkevä.

12.2. antamassaan päätöksessä JSN linjaa: “Neuvosto pitää Facebookia yhtenä julkisena lähteenä muiden joukossa. Toimittajat voivat käyttää siellä julkaistua aineistoa, kunhan tiedon julkaiseminen ei riko Journalistin ohjeita.”

Tänään Helsingin Sanomissa JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen sanoi, että Facebook-sivuilta saa poimia uutisaiheita, kunhan asia on yhteiskunnallisesti tärkeä eikä sen julkaiseminen loukkaa kenenkään yksityisyyttä.

Jotkut ovat väittäneet, että JSN ei ymmärrä Facebookin luonnetta. Että julkaisun kyljessä oleva “vain kavereille” -nappi velvottaisi kaikkia päivityksen näkeviä olemaan hiljaa siitä. Sähköpostin ja sähköpostilistojen suhteen kukaan ei esitä samanlaisia vaatimuksia. Samalla tavalla sähköpostin vastaanottajien valikoiminen on suljettu piiri kuin Facebookin yksityisasetukset.

Kriitikot näkevät ongelman teknisenä, vaikka kyse on sosiaalisiin suhteisiin liittyvästä asiasta. Jos olet pääministeri ja kaverisi vuotaa päivityksesi minulle, niin totta kai julkaisen sen. Etenkin jos pääministeri kertoo siinä olevansa kaappidemari tai eroavansa viikon päästä.

Toimittajat eivät siteeraa kavereitaan suoraan, vaan saavat tietoa vuodettuna. Siksi JSN:n päätös on ainoa oikea: vuotoa saa käyttää, vaikka lähde olisi Facebook.

Jos itse olisin pääministerin Facebook-kaveri, joutuisin kyllä pahaan rakoon. Kumpi velvoittaa enemmän: kaveruus vai tärkeä uutinen? Toki tätä pohdintaa tekevät kaikki toimittajat kapakkakeskusteluidenkin jälkeen.

Ainoa keino pitää Facebook-keskustelut täysin poissa mediasta on jättää ne käymättä. Toiseksi varmin keino on pitää kavereina niin luotettavia ihmisiä, että he eivät vuoda.

Oma ratkaisuni on se, että lähes kaikki Facebook-päivitykseni ovat julkisia kaikille. Ei tule kahden rattaan ongelmaa.